torstai 11. elokuuta 2016

Arki alkaa!

Iik! Kuului tänä aamuna suustani, kun tajusin että tänään täytyy mennä kouluun. Eli tänään minulla  alkoi koulu. Kanien kannalta on hyvä, että toistaiseksi on lämmintä ja ne pääsevät illoiksi ja iltapäiviksi ulos. Mikäli lämpöisiä aamuja löytyy, voi olla että Lupu ja Disa pääsevät jo heti aamusta ulos. En vain oikein tiedä uskaltaako Disaa viedä koulupäivän ajaksi ulos ( noin 5-7h), sillä se on alkanut kaivamaan järjettömiä kuoppia. Lumin ja Lunan häkkiä onneksi ympäröi verkko, joten ne eivät kovin helposti sieltä kaivaudu ulos. Harmi vain että tänään on ollut sade kuuroja.

 Blogi muuten sai uuden ulkoasun, sillä vanha oli mielestäni ruma. Tämän ulkoasun olisi tarkoitus pysyä täällä talveen asti ja talvella luultavasti sitten teen uuden. Sain myös vihdoin tehtyä blogiin bannerin. Tein sellaista ensimmäistä kertaa, joten tämä ei ihan täydellinen ole, mutta olen siihen kuitaenkin ihan tyytyväinen. 






Kanien kanssa olemme viimeisinä lomapäivinä nauttineet valjas ulkoilusta. Lumi ja Luna ovat oikein hienosti oppineet valjaissa olon ja ne nauttivat niissä ulkoilusta(tai ainakin luulen niin). Ajattelin vielä loppuun liittää hieman toissapäiväisestä kuvailusta.   

                                             Mukavaa koulun alkua kaikille!







4 kommenttia:

  1. Kesä meni kyllä ihan sika nopeesti! En ymmärrä kun tuntui että juuri olisi loma alkanut. :D Ihana ulkoasu!♥

    VastaaPoista
  2. Hieno banneri,minulla alkoi koulu keskiviikkona

    VastaaPoista