tiistai 10. lokakuuta 2017

Uudet tuulet

 
     Uudet tuulet puhaltaa, vai oliko se sittenkin kylmät tuulet.... Talvi tekee tuloaan kovaa vauhtia ja syyssateet ovat ottaneet taivaalla vallan. Puput ei ole kauheasti päässeet ulkoilemaan kylmän ja kostean sään vuoksi. Ulkoilun vähyyden vuoksi täytyy keksi jotain virikettä pupuille sisällä, ettei toiset aivan masennu.
 Olen asunut pitkään siskoni kanssa yhteisessä huoneessa, (joka on aina ollut täynnä tavaraa) mutta nyt sain vihdon oman huoneen. Huone on saatu nyt valmiiksi ja kaikki tavarat ovat paikoillaan. Tämä uudistus tarkoittaa sitä, että puput voivat tulla huoneeseeni jaloittelemaan, ilman että tarvitsee pelätä minkään tavaran tuhoutumista. 
 
    Jotta pupujen on turvallista olla huoneessa, ostimme aitaa jolla aitasimme sänkyni, niin että sen alle ei voi päästä. Näin vältymme vaikeasti siivottavilta pissoilta ja pureskelluilta sähköjohdoilta. Palaset ovat toimineet hyvin tähän mennessä ja ovat olleet pupun kestäviä. Muista tavaroista en olekkaan yhtä varma XD. Historian vihko taisi joutua pari kertaa maisteltavaksi, onneksi kuitenkin huomasin ajoissa, ettei vihkoa kokonaan tuhottu.



      Lupu on nauttinut huoneessani olosta. Varsinkin kun sai viinirypäleitä ja ruisleipää. Suosittelen kuitenkin kaikkia, ketkä omistavat ruuan himoisen luppakorvan, että kannattaa antaa ruokaa joskus muulloin, kun sillon kun luotte kokeisiin. Annoin meinaan Lupulle viinirypäleitä ja kun minun piti jatkaa lukemista, niin herra oli jatkuvasti tutkimassa käsiä ja kasvojani, josko voisi saada lisää ruokaa. Eihän siitä lukemisesta silloin mitään tullut.








lauantai 15. heinäkuuta 2017

Hoitopupuja

  Meillä on ollut nyt kahden viikon ajan tuttuni kanit hoidossa. Muutama päivä on vielä jäljellä, ennenkuin on aika palauttaa puput taas kotiin. Omistaja on siis lomareissussa, jonka takia puput piti tuoda hoitoon. Kaneja on siis kaksi, molemmat risteytyksiä ja äärettömän suloisia tapauksia. Puput olivat minulle jo ennestään tuttuja, sillä olen ollut niiden kanssa tekemisissä paljon. Olen ollut niiden kanssa niin näyttelyissä ja estekisoissakin. Olen myös ollut mukana, kun ne on haettu kasvattajalta.


  Toinen pupusista on leijonaharjas/leijonaluppa risteytys, Disan ns. pikkusisko (ei samasta poikueesta). Tytöt eivät kyllä tule yhtään toimeen, vaikka samoista vanhemmista ovatkin. Viola on väritykseltään luonnonharmaa perhonen, vaikka väri ei näytäkkään oikein siltä. Luonteeltaan Viola on utelias ja ulkonäöltään suloinen karvapallo.

 


 Masa on Madagaskarin värinen esteristeytys. Luonteeltaan tämä on ihana, kiltti ja utelias. Ensimmäisen viikon jälkeen tästä kuitenkin paljastui varsinainen riiviö. Masalla on suloiset korvat, joista toinen laskeutuu tämän levätessä vaakatasoon<3
    Ongelmitta tämä juttui ei kuitenkaan sujunut, sillä yhtenä päivänä Masa päätti karata ulkoaitauksesta. En arvannut, että osaisivat avata häkin luukun, mutta näin tapahtui. Masa oli siis ottanut hampailla kiinni luukun kaltereista ja renkuttanut sen auki. Onneksi olin ulkona ja huomasin pihalla vapaana juoksevan kanin. Saimme onneksi Masan pian kiinni ja teippasimme häkin luukun, jottei sitä saa enää auki.
    Tämä ei valitettavasti jäänyt ainoaksi kommelukseksi, vaan Masa päätti myös rikkoa säkkituolin. Olin siis vahingossa uhohtanut säkkituolin liian lähelle kainien häkkiä (jota ne epäonnekseni osaavat siirtää) ja Masa oli yön aikana pureskellut siihen useamman reijän. Osa säkkituolin täytteistä oli valunut häkkiin ja eihän aamulla auttanut muu, kuin ruveta siivous hommiin. Nyt on tilattu onneksi nettikaupasta paikkaus tarvikkeet ja saamme säkkituolin luultavasti korjattua.

 Kaiken tämän lisäksi Viola on pariin otteseen karannut sisällä häkistä ja Masa pääsi nappaisemaan Lupulta otsasta karvatupsun, kun tämä meni ystävällisenä tekemään tuttavuutta. Onneksi kuitenkaan kenellekkään ei ole sattunut mitään ja eläinlääkäri reissuilta ollaan vältytty.       Mukavaan näiden kanssa on kuitenkin ollut ja muutaman kerran hypin Masan kanssa esteitä. Oli ihanaa hypyttää sitä, kun se tiesi täsmälleen mitä tehdä ja hypyt olivat erittäin ilmavia. Esteet olivat ehkä turhan matalia, kun kotoa ei tälläistä estehirmua löydy.

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Hihna ostoksilla!

  Kävin siis yksi päivä Mustissa ja Mirrissä ostamassa kaksi uutta hihnaa, koska kotoa löytyi vain yksi kunnollinen remmi ja se meni rikki. Ei saisi silmä välttää hetkeksikään, kun heti Lumilla on hampaat kiinni remmissä. Lumi siis pureskeli ainoan kunnollisen ja pitkän remmin poikki, joten eihän siinä muu auttanut, kuin lähteä kaupoille.


  Löysin sopivasti kaksi ihanan väristä ja tarjouksessa olevaa hihnaa. Olin saanut myös viimevuonna synttärilahjaksi 20€ lahjakortin Mustiin ja Mirriin, joten se piti käyttää. Hihnojen lisäksi mukaan tarttui myös pureskeltavia hammasharjoja. Hihnat ovat päässeet jo testiin ja hyvin toimii :).


 Turkoosi hihna maksoi 15.95€ ja alennettu hinta oli 11.16€. Se on Rukka-merkkinen ja pituutta pystyy säätämään 100cm-200cm. Siitä löytyy myös heijastin, joten sopii koiran ulkoilutukseenkin, vaikka talvella, kun kaneilla ei ole hihnalle niin paljon käyttöä.




   Toinen hihnoista on hopea/heijastin, oranssi, pinkki, musta. Se maksoi 9.95€ ja alennettu hinta oli 6.96€. Se on 180cm pitkä. Myös siinä on heijastina. 















lauantai 6. toukokuuta 2017

Kesä on korkattu

     Nyt on kesän ensimmäiset hypyt hypitty ja kauniit kelit ovat saapuneet tänne. Pupuilla on myös kevättä rinnassa, sillä Lumi ja Luna ovat kaivaneet aivan järkyttäviä kuoppia. Lupu ja Disa ovat päässeet ulkoilemaan niin valjaissa, kuin ulkoaitauksessakin. On kyllä ihana herätä aamulla auringonpaisteeseen, mennä ulos ilman kauheaa vaatekerrosta ja ylipäätänsä nauttia auringon lämmöstä. Kanitkin nauttivat auringon lämmöstä.

 

 Disa pääsi hyppimään taas pitkästä aikaa esteitä. Olen kyllä ylpeä tytöstä, kun pitkän tauon jälkeen muisti vielä hyvin, mitä pitää tehdä. Paljon ilmavia loikkia näinkin. Pitää kyllä yrittää saada rakennetuksi muutama este, ettei tarvitse hyppiä haravista ja ämpäreistä tehdyillä esteillä.


 


 Lumi ja Luna ovat päättäneet kaivaa aivan järkyttävän kuopan häkkiinsä. Kauniit vaaleat puput ovat nyt ruskeita kuramonstereita, eikä hiekka tunnu lähtevän millään. Odotellaan siis lämpimämpiä kelejä, niin pallerot pääsevät kylpyyn.

   


       


   Lupulle kuuluu myös hyvää. Se täytti 10. Helmikuuta jo 4 vuotta. Aika kuluu kyllä hirveän nopeasti. Disan synttäreitä vietettiin myös 5. Huhtikuuta ja tuo täytti 3 vuotta. Vastahan me haettiin se pieni karvapallo, josta ei erottunu edes silmiä<3.