| Hakuna matata <3 |
perjantai 22. heinäkuuta 2016
Suuri maailma
Ajattelin tänään laittaa vielä hieman lisää kuvia vauvojen ulkoiluhetkestä. Ne on kyllä niin suloisia, kun nauttivat auringonpaisteesta silmät puoliksi kiinni ja kroppa metrin pituiseksi venytettynä makoillen. Lumikin yksi päivä kierähti selälleen hetkeksi en tiedä menikö vahinossa vai tahalteen.
sunnuntai 17. heinäkuuta 2016
Team L
Tässä kun ollaan jo viikko elelty uusien tuttavuuksien kanssa, niin niistä on alkanut huomaamaan ihan omanlaisia luonteen piirteitä. Lumi on hyvin valpas kani, joka kuitenkin rakastaa spurttailua ja tekee sitä joka päivä iloloikkien kera. Lumi tykkää myös kaivaa ja siskon puhtaana pito on sille hyvin tärkeää. Lumi antaa ihan hyvin käsitellä, mutta selälle kääntöä täytyy vielä molempien kanssa treenata. Lumi on todella ihmisläheinen ja tykkää silityksistä.
Luna on puolestaan tunneli-pupu, joka tunkee itsensä joka koloon. Luna on myöskin siskonsa tapaan hyvin ihmisläheinen ja tunkee välillä omatoimisesti syliin. Lunaakin on helppo käsitellä.
Lunan mielestä siskon päällä makaaminen on hauskaa (Lumista tosin ei) ja aina pitää vähintäänkin kylkeen tunkea.
perjantai 8. heinäkuuta 2016
Hämähäkki vai hamsteri?
(ajattelin kirjoittaa tälläisen pienen esittely postauksen kääpiöhamsteri talvikosta nimeltä Kaneli.)

Meillä on siis kääpiöhamsteri tyttö, jonka nimi on Kaneli. Kaneli on ikään kuin minun viime vuoden joululahja, vaikka olin sen ostossa mukana.
Olimme siis ennen joulua Lempäälän Ideaparkissa jouluostoksilla ja päätin käydä faunattaressa. Ajattelin ostaa pupuille joululahjan, mutta harhauduin tietysti katselemaan kaikki myynnissä olevia lemmikkejä.Tiesin ettei monet suosittele lemmikkikaupasta lemmikkiä hankkimaan, mutta edellinen hamsterini Manteli oli ollut todella hyvä lemmikki, joten miksipäs ei. Näin sitten siellä kolme talvikkoa ja menin ehdottamaan äidilleni jospa yksi voisi tulla meille. Myyjä sitten näytti pikkuruisia vauvahamstereita ja saimme katsella niitä.
Valitsin niistä tietysti suurimman ja ruokaa rakastavimman. Kaneli oli kyllä totta tosiaan suurin sillä se oli ainakin kaksi kertaa siskojensa kokoinen. Niinpä Kaneli pakattiin laatikkoon ja lähdimme kotiin laittamaan sille uutta kotia. Onneksi kaikki tarvikkeet olivat valmiina ja vain puhdistimme ne ja laitoimme uutta purua ja heinää dunaan. Kaneli näytti viihtyvän uudessa kodissa oikein hyvin.
Kun otin Kanelin ensimmäistä kertaa kädelle se oli hyvin suuri yllätys, sillä tyttö oli siinä oikein nätisti näytti suorastaan nauttivan käsittelystä ( niinkuin edelleenkin).
Kanelin on väriltään helmiäissafiiri, rodultaan venäjänkääpiöhamsteri Talvikko ja se on hyvin aktiivinen. Joskus mietin että onkohan se erehtynyt siitä mikä eläin on koska se on yleensä aina, kun tulen koulusta kotiin niin hereillä touhuilemassa.
Se myös kiipeilee dunan kattoritilässä ja epäilen että se luulee itseään hämähäkiksi. Juoksupyörässä se myös juoksee hurjaa vauhtia :)
I Love You, very much <3
Meillä on siis kääpiöhamsteri tyttö, jonka nimi on Kaneli. Kaneli on ikään kuin minun viime vuoden joululahja, vaikka olin sen ostossa mukana.
Olimme siis ennen joulua Lempäälän Ideaparkissa jouluostoksilla ja päätin käydä faunattaressa. Ajattelin ostaa pupuille joululahjan, mutta harhauduin tietysti katselemaan kaikki myynnissä olevia lemmikkejä.Tiesin ettei monet suosittele lemmikkikaupasta lemmikkiä hankkimaan, mutta edellinen hamsterini Manteli oli ollut todella hyvä lemmikki, joten miksipäs ei. Näin sitten siellä kolme talvikkoa ja menin ehdottamaan äidilleni jospa yksi voisi tulla meille. Myyjä sitten näytti pikkuruisia vauvahamstereita ja saimme katsella niitä.
Kun otin Kanelin ensimmäistä kertaa kädelle se oli hyvin suuri yllätys, sillä tyttö oli siinä oikein nätisti näytti suorastaan nauttivan käsittelystä ( niinkuin edelleenkin).
Se myös kiipeilee dunan kattoritilässä ja epäilen että se luulee itseään hämähäkiksi. Juoksupyörässä se myös juoksee hurjaa vauhtia :)
keskiviikko 29. kesäkuuta 2016
Juhannuksen viettoa!
Olimme viettämässä juhannusta kummitätini luona maalla. Kanit olivat mukanamme ja asuivat leikkimökissä. Vietimme siellä noin kolme päivää. Kanit saivat ulkoilla valjaissa ja tutustua muutamiin uusiin ihmisiin. Suuressa pihassa oli paljon apilaa ja ruohoa, jota syötiin yllinkyllin.Itse kävin uimassa, otin muutaman kuvan, olin ulkona ja söin herkullista ruokaa. Myös koiramme Retu oli uimassa, tosin pelastusliivit päällä, sillä se ei ole kovinkaan hyvä uimaan. Kummitädilläni oli myös puolivuotias sekarotuinen koiranpentu Olga, kuusi-vuotias? kiinanpystykorva Oona, harmaa vihreäsilmäinen maatiaiskissa kolli, Urho ja kaloja. Ne olivat kaikki oikein ihania.

Kanit saivat myös eilen banaani-kaurahiutale mössöä, jossa oli päällä hieman paprikaa :)
Keräsimme järvestä kauniita lumpeen ja ulpukan kukkia.
Tässä on Olga. Malttoi sekin hetkeksi mennä makaamaan ja seuraamaan Mölkky-turnausta.
Tässä on Oona.
keskiviikko 15. kesäkuuta 2016
Loma alkoi!
Hip hurraa! Vihdoinkin on kouluvuosi menestyksekkäästi pulkassa ja pääsee nauttimaan loman vietosta. Saitteko hyvät todistukset, itse olen ainakin omaan todistukseeni tyytyväinen.
Mutta asiaan, kanit voivat oikein hyvin ja muutama viikko sitten tuli ulkohäkkikausi avattua. Kanit ovat saaneet nauttia auringon lämmöstä ja vihrästä ruohosta, ne saivat myös väliaikaisen kesämökin leikkimökistämme siihen saakka kunnes sinne muuttaa uudet asukkaat.....
Ajattelin myös että voisin esitellä jo meillä joulusta saakka asuneen pikkuotuksen ja tehdä jotain postausta koirastamme. Kuten arvata saattaa, niin lomalla on enemmän aikaa kirjoittaa tänne blogiin, ottaa kaneista valokuvia ja viettää kanien kanssa aikaa. Vaikka osa ajasta meneekin kilpa-aerobic harjoituksiin joita on 4-6 kertaa viikossa, niin yritän luvata postata enemmän. Estekisoissakin käymisestä haaveilin, mutta pk-seudulla jylläävän RHD ( kanien verenvuototauti):n takia ne on ainakin alku kesältä peruttu. Onneksi tänne meille päin se ei ole vielä levinnyt, joten voimme turvallisesti ulkoilla ja syödä ruohoa. Treenaamme silti esteitä ahkerasti ( tai vähän vähemmän ahkerasti), jotta sitten kun kisoja taas on niin pääsemme sinne nappaamaan klassauksia.
Nyt kun aurinko on paistanut niin on ollut hyvä napata kaneistakin kuvia laitan tähän ainakin muutaman.

HYVÄÄ KESÄÄ KAIKILLE!

| Lupu ei olis halunnut kuunella poseeraamis ohjeita :D |
HYVÄÄ KESÄÄ KAIKILLE!
Tilaa:
Kommentit (Atom)